Saattohoitajan todellisuus
Sama
työvuoro. Samat seinät. Täysin eri maailmat.
Yhdessä huoneessa pieni toive: jotain tuttua, jotain hyvää. Tällä kertaa vaniljajäätelöä, jossa on lorauksen kahvia ja lorauksen konjakkia. Hetki, joka tuo iloa, kun moni muu asia on jo mennyt.
Seuraavassa huoneessa hiljaisuus. Viimeiset hengenvedot, hetki, jolloin elämä päättyy. Rauhallisesti, ilman draamaa. Istun vierellä ja tarkkailen, milloin hengitys hiljenee ja pulssi lakkaa. Tässä huoneessa kaikki pysähtyy. Oven toisella puolella elämä jatkuu.
Käytännön asiat hoidetaan. Kohtaaminen omaisen kanssa on meille lyhyt, lähes ohikiitävä. Heille se on mieleen painuva hetki. Se, miten heidän läheisensä kuolee, jää osaksi heidän elämäänsä - ja vaikuttaa siihen, miten he aikanaan kohtaavat oman kuolemansa.
Käytävällä pieni lapsi leikkii ja nauraa.
Toisessa huoneessa kipu, toisessa hengitys vaikeutuu. Lääkkeitä, keskustelua, läsnäoloa. Kysymyksiä, joihin ei ole tarkkaa vastausta - vain rehellisyys siitä, mitä voidaan seurata.
Ja kaiken tämän välissä: ruokatauko, kahvipöytäkeskustelu, arjen pienet yksityiskohdat.
Tunne ei kulje lineaarisesti. Se vaihtuu hetkessä: läsnäolosta toimintaan, kuolemasta arkeen, raskaasta kevyeseen ja takaisin.
Saattohoidossa kuolema on usein dramaattinen omaisille.
Hoitotyö sen äärellä ei yleensä ole. Se on jatkuvaa siirtymistä ääripäästä toiseen - rauhallisesti, ammattitaidolla, ilman suuria eleitä.
Yhdessä huoneessa pieni toive: jotain tuttua, jotain hyvää. Tällä kertaa vaniljajäätelöä, jossa on lorauksen kahvia ja lorauksen konjakkia. Hetki, joka tuo iloa, kun moni muu asia on jo mennyt.
Seuraavassa huoneessa hiljaisuus. Viimeiset hengenvedot, hetki, jolloin elämä päättyy. Rauhallisesti, ilman draamaa. Istun vierellä ja tarkkailen, milloin hengitys hiljenee ja pulssi lakkaa. Tässä huoneessa kaikki pysähtyy. Oven toisella puolella elämä jatkuu.
Käytännön asiat hoidetaan. Kohtaaminen omaisen kanssa on meille lyhyt, lähes ohikiitävä. Heille se on mieleen painuva hetki. Se, miten heidän läheisensä kuolee, jää osaksi heidän elämäänsä - ja vaikuttaa siihen, miten he aikanaan kohtaavat oman kuolemansa.
Käytävällä pieni lapsi leikkii ja nauraa.
Toisessa huoneessa kipu, toisessa hengitys vaikeutuu. Lääkkeitä, keskustelua, läsnäoloa. Kysymyksiä, joihin ei ole tarkkaa vastausta - vain rehellisyys siitä, mitä voidaan seurata.
Ja kaiken tämän välissä: ruokatauko, kahvipöytäkeskustelu, arjen pienet yksityiskohdat.
Tunne ei kulje lineaarisesti. Se vaihtuu hetkessä: läsnäolosta toimintaan, kuolemasta arkeen, raskaasta kevyeseen ja takaisin.
Saattohoidossa kuolema on usein dramaattinen omaisille.
Hoitotyö sen äärellä ei yleensä ole. Se on jatkuvaa siirtymistä ääripäästä toiseen - rauhallisesti, ammattitaidolla, ilman suuria eleitä.