Kaikki kärsimys ei ole lääketieteellisesti poistettavissa. Mutta siitä ei seuraa, että kärsimyksen ainoa jäljelle jäävä ratkaisu olisi eutanasia.

Kärsimys voi olla merkki siitä, että ihminen tarvitsee parempaa oirehoitoa, enemmän läsnäoloa, turvallisemman tilan puhua, tukea läheissuhteisiin, hengellistä tai eksistentiaalista keskustelua, arvokkuutta vahvistavaa kohtaamista tai mahdollisuutta jäsentää omaa elämäänsä ennen kuolemaa.

Jos ihminen sanoo, ettei halua enää elää, on tärkeää kysyä, mitä hän oikeastaan sanoo.

• Sanooko hän: minuun sattuu?
• Sanooko hän: en jaksa tätä hengenahdistusta?
• Sanooko hän: olen yksin?
• Sanooko hän: pelkään?
• Sanooko hän: en halua olla taakkana?
• Sanooko hän: elämäni tuntuu menettäneen merkityksensä?
• Sanooko hän: minulla on asioita, joita en ehdi enää korjata?
• Sanooko hän: en tule nähdyksi ihmisenä, vaan vain kuolevana potilaana?

Nämä eivät ole sama asia. Siksi niihin ei voi vastata yhdellä ja samalla ratkaisulla.

Saattohoidon näkökulmasta kärsimys ei ole yksi kokonaisuus. Se on usein monikerroksinen ilmiö, jossa fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, hengellinen ja eksistentiaalinen kärsimys kietoutuvat toisiinsa.

Siksi ennen kuin kärsimystä käytetään perusteluna eutanasialle, pitäisi kysyä hyvin tarkasti, mistä kärsimys koostuu.

• Jos kärsimyksen taustalla on hoitamaton kipu, ongelma on hoitamattomassa kivussa.
• Jos taustalla on hengenahdistus, ongelma on hengenahdistuksessa.
• Jos taustalla on yksinäisyys, ongelma on yksinäisyydessä.
• Jos taustalla on kokemus arvottomuudesta, ongelma on siinä, ettei ihminen enää koe itseään arvokkaaksi.
• Jos taustalla on pelko olla taakaksi, ongelma on siinä, että ihminen kokee oman avuntarpeensa oikeuttamattomaksi.

Tämä ei tarkoita kärsimyksen vähättelyä. Päinvastoin. Se tarkoittaa, että kärsimys otetaan niin vakavasti, ettei sitä ohiteta liian nopeasti lopullisella ratkaisulla.

Saattohoidon tehtävä ei ole väittää, että kaikki voidaan korjata. Kaikkea ei voida. Kaikkia ihmissuhteita ei saada sovittua. Kaikkea pelkoa ei saada pois. Kaikkia katumuksia ei voida poistaa. Kaikkea eksistentiaalista kipua ei voida ratkaista.

Mutta saattohoidon tehtävä on olla luopumatta ihmisestä siinä vaiheessa, kun hänen kärsimyksensä muuttuu vaikeaksi katsoa.

Tässä on myös yhteiskunnallinen kysymys.

Jos eutanasiaa perustellaan kärsimyksellä, jota aiheuttavat yksinäisyys, arvottomuuden kokemus, hoivan puute, läheissuhteiden katkeaminen tai pelko olla taakaksi, vaarana on, että yhteiskunta tarjoaa kuolemaa tilanteisiin, joissa sen pitäisi tarjota parempaa hoitoa, parempaa läsnäoloa ja parempaa ihmisarvon suojaa.

Siksi on sanottava selvästi: kärsimyksen olemassaolo ei vielä kerro, mikä on eettisesti oikea vastaus siihen.

Kärsimys vaatii vastausta. Mutta vastaus ei saa olla liian nopea, liian kapea eikä sellainen, joka tekee ihmisen kuolemasta ratkaisun ongelmiin, jotka kuuluvat hoidon, kohtaamisen, ihmissuhteiden ja yhteiskunnan vastuulle.

Hyvä saattohoito ei poista kaikkien kuolevien kaikkea kärsimystä. Mutta se ei tee kärsimyksestä automaattisesti eutanasian perustetta.

Se tekee näkyväksi sen, kuinka monella tavalla ihminen voi tarvita apua ennen kuolemaansa.