Minulle jää tietysti mieleen jotakin jokaisesta arvokkuusterapian istunnosta ja tekstistä.

Mutta Hiljaisen miehen kohdalla jälki on erilainen.

Kun saan perintödokumentin valmiiksi, kysyn aina, kuinka monta kappaletta henkilö haluaa.

Hiljainen mies pysäytti minut. Hän halusi kappaleen myös syntymättömälle lapsenlapselleen - pienelle ihmiselle, jonka oli määrä saapua tähän maailmaan parin viikon kuluttua.

Hiljainen mies ei tulisi häntä tapaamaan. Sen kaikki tiesivät.
Silti hän halusi kohdata hänet toisella tasolla.
Isoisä halusi jättää terveiset pilven reunalta pienelle pojalle.

Kuinka merkitykselliseksi se vielä muodostuu, sitä en voi enkä tarvitse arvioida.

Tässä tapauksessa arvokkuusterapia mahdollisti sillan rakentamisen kahden maailman välille.

Voiko hienompaa olla?