Kun keskustelen vainajan läheisten kanssa, käytän usein kuvaa "Elämän Kirjasta".

Sanon, että tämän ihmisen elämän kirja on nyt päättynyt.
Se ei tee tilanteesta helpompaa.
Eikä se ole lohtu.
Se on tapa jäsentää elämää ja kuolemaa.

Kerran olin tilanteessa, jossa käsiteltiin ihmisen itsemurhaa. Yksi osallistujista sanoi, että ajatus elämän kirjasta oli silti jollain tasolla lohdullinen. Ei siksi, että se poistaisi surua, vaan siksi, että se antoi tapahtuneelle muodon.

Kirjoja on monenlaisia.
On lyhyitä ja pitkiä.
On sellaisia, jotka tuntuvat jäävän kesken, ja sellaisia, joissa tarina saa kulkea loppuun asti.
Mutta pituus tai sisältö ei määritä arvoa.

Jokainen elämän kirja on täynnä merkitystä.
Olemista, kosketusta, yhteyttä, rakkautta.
Jälkiä, jotka jäävät toisiin ihmisiin.

Kirjan päättyminen on menetys.
Mutta kirja on ollut olemassa. Ja se on arvokasta.